Hannah Arendt

© Käte Fuerst

Hannah Arendt

Hannah Arendt syntyi 14. lokakuuta 1906 Hannoverin Lindenissä. Koulunsa jälkeen Königsbergissä hän opiskeli Marburgissa, Freiburgissa ja Heidelbergissä filosofiaa, erityisesti Martin Heideggerin ja Karl Jaspersin johdolla, sekä teologiaa ja klassista filologiaa. Vuonna 1928 hän väitteli Jaspersin ohjauksessa teoksella, joka käsitteli rakkauden käsitettä Augustinuksella. Vuonna 1929 hän avioitui Günther Sternin (Günther Anders) kanssa, josta hän erosi vuonna 1937.

Pako Saksasta ja paluu Eurooppaan

Vuonna 1933 Arendt pidätettiin Berliinissä laittomasta toiminnasta ”Sionistisen liiton Saksan osaston” puolesta, mutta vapautettiin lyhyen vankilatuomion jälkeen. Sen jälkeen hän pakeni Prahan kautta Pariisiin, joka oli hänen maanpaonsa ensimmäinen pysäkki. Pariisissa hän saattoi loppuun kirjansa Rahel Varnhagenista. Arendt työskenteli muun muassa "Jugend-Alijah" -järjestössä juutalaisten lasten pelastamiseksi. Vuonna 1941 hän onnistui pakenemaan Yhdysvaltoihin toisen aviomiehensä Heinrich Blücherin kanssa.

Vuonna 1951 Arendtista tuli Yhdysvaltain kansalainen. Hän työskenteli toimittajana ja opettajana, tuli tunnetuksi saksalais-juutalaisen viikkolehden ”Aufbau” kolumnistina, toimi Schocken-kustantamon toimittajana sekä ”Commission on European Jewish Cultural Reconstruction” -järjestön toiminnanjohtajana. Vuosina 1949–1950 Arendt matkusti ympäri Eurooppaa. Hän tapasi jälleen Jaspersin, johon hän oli aina pitänyt yhteyttä kirjeenvaihdon kautta. Lisäksi hän tapasi ensimmäistä kertaa sodan jälkeen Heideggerin, johon hän oli katkaissut yhteydet tämän kannattaman natsien puolueen vuoksi vuoden 1933 jälkeen.

kirjailija ja tutkija

Vuonna 1951 Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa ilmestyi hänen kirjansa ”The Origins of Totalitarianism” (suom. 1955: ”Totalitaarisen hallinnon elementit ja alkuperä”), joka teki hänestä maailmankuulun. Sitä seurasivat muut julkaisut englanniksi ja saksaksi aiheista, jotka sijoittuivat poliittisen teorian ja käytännön filosofian välimaastoon. Vuonna 1958 ilmestyi hänen pääteoksensa aiheesta: "The human condition" (suom. 1960: "Vita activa"). "The New Yorker" -lehden toimeksiannosta hän seurasi vuonna 1961 Adolf Eichmannin oikeudenkäyntiä. Siitä syntynyt kirja "Eichmann in Jerusalem" (1963) herätti kiistanalaisen keskustelun. Vuosien vierailuprofessuurin jälkeen useissa amerikkalaisissa yliopistoissa hän otti vuonna 1963 vastaan poliittisen tieteen professorin viran Chicagon yliopistossa ja sen jälkeen (1967) New School for Social Research -yliopistossa New Yorkissa. Hannah Arendt kuoli 69-vuotiaana 4. joulukuuta 1975 New Yorkissa.

Palkinnot ja kunniamaininnat

Lukuisten muiden palkintojen lisäksi hän sai vuonna 1959 Hampurin vapaan ja hansakaupungin myöntämän ”Lessing-palkinnon”, vuonna 1967 Saksan kieli- ja kirjallisuusakatemian myöntämän ”Sigmund Freud -palkinnon” tieteellisestä proosasta sekä vuonna 1975 Tanskan hallituksen myöntämän ”Sonning-palkinnon” ansioistaan eurooppalaisen kulttuurin hyväksi.

Monet muistopaikat

© HMTG

Hannoverin pääkaupungissa muistetaan monin tavoin kaupungin suurta tytärtä: hänen syntymäkotiinsa Hannover-Lindenissä on kiinnitetty muistolaatta, ja kaupunginkirjastossa on Hannah Arendt -huone, jossa on esillä hänen henkilökohtaisia esineitään. Hänen mukaansa on nimetty koulu sekä katu kaupungintalon ja osavaltion parlamentin lähellä – ja vuodesta 2015 lähtien osavaltion parlamentin edessä oleva edustava aukio on muistuttanut poliittisesta teoreetikosta ja filosofista. Vuosittain jaetaan Hannah Arendt -stipendi, ja yhteistyössä Leibnizin yliopiston Hannoverin kampuksen sekä Volkswagen-säätiön kanssa osavaltion pääkaupunki järjestää joka vuosi Hannah Arendt -päivät.

Verkkosivustolta www.hannah-arendt-hannover.de löytyy kaikki tärkeät tiedot Hannah Arendtista ja tapahtumista. Ja kun Helene Lange -kouluun on perustettu Hannah Arendt -oppilasprofessuuri pormestari Stefan Schostokin suojeluksessa, myös seuraava sukupolvi sitoutuu vaalimaan Hannah Arendtin perintöä tässä kaupungissa.