Aktiivista ajanviettoa veden äärellä

Würmsee

Kleinburgwedelin Würmsee-järvi kutsuu rentouttavalle kävelylle seikkailupolulle, jolla on kahdeksan Land Art -pysäkkiä.

”Täällä on vauhtia, järvi ei todellakaan kyllästytä.” Näin sanovat vieraat, jotka kävelevät tämän pienen, Hannoverin alueen pohjoisosassa sijaitsevan järven rantaa pitkin. Kyseessä on Würmsee Kleinburgwedelin lähellä, joka kutsuu rentouttavalle kävelylle vihreyden ja sinisyyden keskelle. Täällä he saavat raitista ilmaa, voivat seurata sudenkorentojen lentoa ja kuunnella ristisammakon ääntelyä. Elämyspolun kahdeksan pysäkkiä tarjoavat siihen parasta vaihtelua.
Aaltoilevat lepotuolit, puulaituri ja uimapatsaat – viittaus 1920-lukuun.

Kleinburgwedelin matkailuperinne

Järven matkailuperinne ja sen kultaiset 1920-luku elävät uudelleen ensimmäisellä pysäkillä. Siellä kaksi aaltoilevaa lepotuolia puulaiturilla kutsuvat lepäämään järvinäköalalla. Alkuperäiskokoiset, muodikkaasti pukeutuneet hahmot odottavat kaiteella. Aurinkohattuun pukeutuneen uimaneidon seurana on kameraa kantava mies, joka tietenkin tähtää kuvauslaitteellaan vain järveä. Uimavalmiit nuoret katsovat kaukaisuuteen. Laiturin etummaisimpaan lankkuun, aivan veden rajalla, on kaiverrettu vaaleansinisellä: „Lomaterveisiä Würmseeltä.“ Ihanteellinen selfie-paikka. Siihenkin on ajateltu.
Eräs aikakauden todistaja muistelee noita Würmsee-päiviä leveällä hymyllä: ”Istuimme usein pareittain hieman kauempana järvestä pensaiden takana ja ’menimme kihloihin’, niin sitä silloin sanottiin.” Nykyään uiminen ja varsinkaan veneily olisi ristiriidassa erittäin lajirikkaan ja monimuotoisen lintukannan suojelun kanssa.

Vieraat pumppaavat vettä itse

Vedenkorkeuden osoitin metallisillalla — Vedenkorkeuden näyttö metallisillalla

Vierailijat pääsevät itse osallistumaan: yhdessä pisteessä he voivat pumpata vettä itse kolmesta eri värisestä vipupumpusta. Vesi valuu taivaalta pilvestä sadevedenä, virtaa luonnollisesti järveen pintalähteisenä pohjavedena tai tulee hanasta. ”Näin kaikki voivat itse laittaa kädet töihin tai kastella jalkansa, mikä luo vahvemman yhteyden järveen kuin pelkkä kyltien katselu”, Frank Nordiek kuvailee osaa konseptista. Hän on luonut kokemuspolun yhdessä Wolfgang Buntrockin kanssa Atelier LandArtista Hannoverista.
Vaihteleva vedenkorkeus on tärkeässä roolissa toisella pisteellä. Kaksi maisemataiteilijaa suunnitteli terassoiduilla reikäritilöillä varustetun maailmanlaajuisen uutuuden – käveltävän vedenkorkeusmittarin. Siellä voi paitsi lukea nykyisen vedenkorkeuden tauluista, myös mennä ritilän päältä paljain jaloin veteen tai seistä kuivana.

Äärimmäiset sääilmiöt kuin suurennuslasin alla

Vedenpinnan vaihtelu tuo kuvattujen haittojen lisäksi mukanaan myös hyviä puolia: se, mikä puoli vuotta sitten kuivuuden aikana oli kritiikin kohteena – veden puute – on nyt, maaliskuun 2020 runsasateiden jälkeen, muuttunut korkean vedenpinnan ansiosta positiiviseksi luonnonnäytökseksi. ”Kuin suurennuslasin alla, voimme Würm-järvellä tarkkailla yhä voimakkaammin ilmeneviä sääilmiöidemme ääri-ilmiöitä”, korostaa Wolfgang Buntrock ja lisää: ”Järvellä on tällä hetkellä upeaa! Korkean vedenkorkeuden ansiosta kokemus on aivan erilainen.”

Miten kaikki alkoi

Järven elvyttäminen alkoi vuonna 2016. Puusto raivattiin ja muta poistettiin. Tavoitteena oli palauttaa järven kokemiskelpoisuus. Tavoitteena oli myös tarjota tietoa järvestä, sen historiasta ja eläimistöstä suoraan rannalta käsin.
Asiantuntijaraportissa haastatellut kävijät ilmaisivat selkeät tarpeensa: he halusivat kävellä järven ympäri, tarkkailla luontoa, juoda kahvia ja viettää järven rannalla yhden tai kaksi tuntia. He rakastavat metsän ja veden vuorottelua, lumpeita, sammakoiden konserttia, yksinkertaisuutta ja raitista ilmaa. Aiemmin järvellä oli venevuokraamo ja uiminen oli sallittua, mutta kumpaakaan ei ole enää pitkään aikaan voinut harrastaa. Vedenpinnan voimakas vaihtelu johtaa toisena vuonna suureen mutapintaan, toisena vuonna vesi on puoli metriä korkealla.

Kolme ”turpeen syöjää” herättää uteliaisuutta

Kävelytason läheisyydessä kolme punaista teräsveistosta muistuttaa alueen suomaista menneisyydestä. Ne ovat ”turpeen syöjiä”. Kun pohjaveden pinta on korkealla, niiden jalat uppoavat kostean biotoopin suojelualueen turpeeseen, jonne ei saa mennä. Noin kolme metriä korkeat, huomiota herättävät veistokset erottuvat kuitenkin polulta selvästi punaisen värinsä ansiosta. Suunnittelun alkuvaiheessa vielä kiistanalaisena pidetty väri hyväksyttiin lopulta. ”Löysimme sattumalta paikalta tammenterhon, jonka väri oli lähes sama”, muistelee Frank Nordiek.

Veneessä on esillä vesieläimistöä esittäviä teräsmalleja

Lintulajistosta oli aina saatavilla riittävästi havaintoja. Vesieläimistön osalta tilanne oli kuitenkin toinen. Jotta tässä ei jouduttaisi tyytymään yleisiin kliseisiin, tehtiin pieni kartoitus yhdessä alemman vesiviranomaisen asiantuntijan kanssa. Osa havaituista lajeista dokumentoidaan myöhemmässä vaiheessa. Maisemataiteilijat keksivät tähänkin sopivan ratkaisun: sivusuunnassa porrastetuista laudoista rakennetun laiturin päässä vene keinuu vedessä. Siihen on hitsattu teräsmalleja päivänkorennosta, vesiskorpionista, kelta-auringonkuoriaisesta tai hyttysen toukasta. Tälläkin on suuri elämysarvo. Etenkin kun laiturilta voi upeasti tuijottaa ilta-aurinkoa. Hieman onnea, ja kuvan läpi leijuu vielä jäälintu. Kosteita pehmeäpuumetsiä rakastavat kuhankeittäjät löytävät myös suojaa lähistöltä. Vaikuttava näky matalalla vedenkorkeudella ovat lukuisat harmaahaikarat, joille ruoka lukuisina kaloina tarjoillaan kuin kultaisella tarjottimella.
Toisella järven puolella sijaitsevalta penkiltä voi puolestaan katsella aamuaurinkoa, ja vielä enemmän: sieltä näkyvä metsäinen lintusaari koristaa Würm-järveä. Katse kiinnittyy myös kolmeen korkealle pylväille rakennettuun asumukseen, jotka taiteilijat ovat rakentaneet rantavyöhykkeelle. Kuka haluaisi asua seitsemän metriä korkeissa pesissä? ”Jätämme sen täysin katsojien mielikuvituksen varaan”, selittää Frank Nordiek. ”Varmaa on vain se, että ympärillämme on enemmän kuin voimme nähdä tai kuulla.”

Penkillä keskustelemassa eläinten kanssa

Myös toinen näyttelypiste on vaikuttava. Siellä kettu ja jänis istuvat (teräsveistoksina) vieressäsi penkillä. Katse kiinnittyy myös haikaraan, rupikonnaan ja jäälintuun. Teemana on kysymys: Mitä tarvitsen elämääni? Ihminen: vähemmän kuin luulee. Eläin: enemmän kuin sillä on. Näin jokainen voi kysyä itseltään: Millainen on ekologinen jalanjälkeni? Mitä voin muuttaa arjessani? Miten tapani vaikuttavat siihen, että kaikki pysyy ennallaan? Pitäisikö sen pysyä ennallaan? Mikä jää jäljelle?